Kuvaus
Ostoksesi tehtyä saat sähköpostilla linkin tallenteeseen ja latauslinkin materiaalille (Power Point -esityksen kalvot .pdf -muodossa). Tallenne on katsottavissa kolme kuukautta ja materiaali pysyy sinulla.
54,00€
TALLENNE + MATERIAALI
Asuntosijoittajat pohtivat usein kannattaako asuntosijoitustoimintaa varten perustaa osakeyhtiö. Joskus asuntosijoitustoiminnan jatkamisen edellytyksenä osakeyhtiön perustaminen on ainoa vaihtoehto jos esimerkiksi pankki ei yksityisesti myönnä enempää lainaa. Tässä webinaarissa käymme läpi osakeyhtiön perustamisen hyödyt ja haitat asuntosijoittajan näkökulmasta sekä osakeyhtiön perustamisen askel askeleelta. Kerron myös miksi itse päätin aikoinaan perustaa osakeyhtiön asuntosijoitustoimintaa varten.
Webinaarin kesto on 90 minuuttia, josta 60min esitystä ja 30min live-webinaariin osallistuneiden kysymyksiä ja Suvin vastauksia.
PALAUTTEITA WEBINAARISTA 03 – OSAKEYHTIÖN PERUSTAMINEN
“Hyvin selkeästi ja asiantuntevasti kerroit asian. Paras koulutus pitkään aikaan!”
“Konkreettiset esimerkit, kuten huojennetusta osingosta olivat aivan loistavia. Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoista asiaa.”
“Oman pääoman ehtoinen lainoitus oli mielenkiintoinen, olen sitä itsekin pohtinut mutta tällaista rohkaisevaa esimerkkiä ei ole vielä ollut esillä. Tämä infopaketti oli kaikkiaan sellainen että koin saaneeni enemmän tietoa kuin aiemmissa samantyyppisissä.”
“Oli erittäin hyvä sessio, joka antoi vastauksia tai uusia näkökulmia monille kysymyksille mitä minulla oli ja mihin olin yrittänyt löytää vastauksia viimeiset viikot. Kiitoksia todella paljon!”
“Osaat tuoda asiat selkeästi ja hyvin jäsenneltynä. Avointa ja luottamusta herättävä tapa kertoa asioita. Sain vastauksia omaan pohdintaan. Hienoa kun nainen on kouluttamasta omista lähtökohdista. Naisia pitäisi kannustaa ja rohkaista sijoittamiseen enemmän. “
“Mahtavaa kun kerrot sijoitusasioista niin kansantajuisesti!”
“Todella opettavaisia ja mielenkiintoisia webinaareja. Asiat käydään selkeästi läpi ja ne pystyy hyvin sisäistämään”
Ostoksesi tehtyä saat sähköpostilla linkin tallenteeseen ja latauslinkin materiaalille (Power Point -esityksen kalvot .pdf -muodossa). Tallenne on katsottavissa kolme kuukautta ja materiaali pysyy sinulla.
Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.
Julkaisen muutaman kerran kuussa n 1-5 min pituisen asuntosijoittamiseen liittyvän tietoiskuvideon Instagramin stooreissani. Instagramissa stoorit säilyvät näkyvillä vain 24 tuntia joten ne on helppo missata.
Ei hätää, kerran kuukaudessa lähetän koosteen aina edellisen kuukauden stooreistani linkkeineen sähköpostilistalleni. Jätä sähköpostisi tähän niin lisään sinut listalle!
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.