Missä järjestyksessä webinaarit tulisi katsoa?

Webinaarit on suunniteltu niin, että ne ovat täysin irallisia toisistaan. Eli yksikään webinaari ei vaadi toisen webinaarin tietoja pohjalle. Minulta kuitenkin kysytään usein missä järjestyksessä uuden asuntosijoittajan tulisi katsoa webinaarit. Muista webinaareista poiketen, erikoiswebinaari 06 – Salkku AUKI ei ole ostettavissa kuin kerran vuodessa. Se nimittäin pidetään vain keväisin ja siihen otetaan rajoitettu määrä ihmisiä eikä sitä nauhoiteta. Mikäli mielit mukaan seuraavaan Salkku AUKI -webinaariin, kannattaa varauksen kanssa olla aikaisn liikenteessä. Ilmoittautuminen aukeaa alkukeväästä.

Yleensä ajattelen, että on hyvä aloittaa tavoitteiden asetannasta. Mikäli asuntosijoittamista haluaa tehdä isolla vaihteella ja tavoitteellisesti, uskon vahvasti että väylä tähän on oikeanlaisten tavoitteiden asettaminen ja niiden seuraaminen. Ensimmäiseksi siis katsoisin webinaarin no. 11 – Saavuta tavoitteesi.

Kun tavoitteet ovat selkeänä mielessä, on aika aloittaa asuntosijoittaminen. Toiseksi katsoisin siis 01 – Ennen ensimmäistä. Kun perusteet ovat hallussa, tulee asuntosijoittajan päättää sijoitusalue, joista asuntoja aletaan etsiä. Asuntosijoittajat miettivät usein onko heistä kauempana sijaitsevan kohteen omistajaksi, joten ehkä ennen varsinaisen sijoitusalueen valintaa katsoisin 09 – Ostaminen ja vuokraaminen etäältä, minkä jälkeen vasta päättäisin tulevan sijoitusalueeni apunani 05 – Näin valitset hyvän sijoitusalueen.

Ennen kuin mitään konkreettisia askelia asuntosijoittamisen suuntaan on otettu, kannattaa miettiä tarkkaan tulisiko osakeyhtiön perustaminen omalla kohdalla kyseeseen. Jos osakeyhtiön päättää perustaa, suurimmat hyödyt siitä saa mitä aikaisemmin sen perustaa. Tässä välissä voisi siis olla hyvä hetki katsoa 03 – Osakeyhtiön perustaminen.

Kun alue on valittu, on aika alkaa opiskella sijoitusasunnon ostamista. Tätä ennen kannattaa kuitenkin varmistaa rahoitus kuntoon, jotta lainalupaus on takataskussa kun mieleinen asunto löytyy. Pankkia varten olisi jo hyvä olla sijoitusalue päätettynä (pankille tehtävää suunnitelmaa varten), joten pankkiwebinaari sopii tähän väliin erittäin hyvin, siis 02 – Näin loistat pankissa.

Ensiksi meidän täytyy tietää miten myynti-ilmoituksia luetaan, jotta tiedämme mitkä ilmoitukset karsiutuvat heti alussa pois ja mistä asunnoista kannattaa alkaa tutkia taloyhtiön papereita. Ensin siis 04 – Näin luet myynti-ilmoituksia ja sen jälkeen 07 – Taloyhtiön paperit.

Kun asunto on ostettu, siihen pitää luonnollisesti hankkia vuokralainen. Luonnollinen seuraava webinaari on 08 – Näin etsit hyvän vuokralaisen. Voihan myös olla, että haluat harkita asunnon laittamista airbnb-vuokralle, joten myös 12 – Kaikki airbnb-vuokrauksesta voisi sopia tähän väliin.

Kun asunto on vuokrattu, kannattaa heti alkaa miettiä verotusta sillä verottaja on antanut meille lukuisia laillisia keinoja pienentää maksettavien verojen määrää. Veroasiat kannattaa siis opiskella heti, jotta saat verovähennyksistä maksimaalisen hyödyn. Eli erikoispitkä 10 – Kaikki asuntosijoittajan verotuksesta katsontaan!

Tässä siis vielä lista järjestyksessä:

  1. 11 – Saavuta tavoitteesi
  2. 01 – Ennen ensimmäistä
  3. 09 – Ostaminen ja vuokraaminen etäältä
  4. 05 – Näin valitset hyvän sijoitusalueen
  5. 03 – Osakeyhtiön perustaminen
  6. 02 – Näin loistat pankissa
  7. 04 – Näin luet myynti-ilmoituksia
  8. 07 – Taloyhtiön paperit
  9. 08 – Näin etsit hyvän vuokralaisen ja 12 – Kaikki airbnb-vuokrauksesta
  10. 10 – Kaikki asuntosijoittajan verotuksesta

Ja näiden lisäksi milloin vain erikoiswebinaari 06 – Salkku AUKI.